Viime syksynä poistatin kierukan. Ajattelin, että nyt on aika valmis vauvalle.

Miehen kommentti asiaan: "älä nyt häslää". Häslää? Häslää? Siinä meinasi jo keskusteluissa minulta hermot mennä. Onko se häsläämistä jos jo kolme vuotta etukäteen aletaan puhumaan (ilmeisesti minä itsekseni puhuin) kierukan poistosta? Tasan vuosi ennen poistoa sanoin miehelle, että muuten kierukka lähtee vuoden päästä. Ja mies vaan : "Älä nyt häslää". Tämä kommentii olikin ainoa, jonka mies aiheeseen sanoi.

Lopulta tosiaan poistatin kierukan. Kyllä mies sen tiesi. Totes vaan "älä nyt häslää". Loppujen lopuksi sanoi, että hän ei halua "tehdä" vauvaa. Hän haluaa bylsiä jos tekee mieli ja vauva tulee jos tulee. No ei me edellisiäkään olla "tehty", ne on vaan tulleet. En ajatellut tämän poikkeavan. Eipä tuo vastaan pannut kun rakkauden perään kuikuilin.

Eka raskaus kun tuli, ni mies oli taas "älä nyt häslää". En juuri keskustellut aiheesta, mies jotenkin kammoksui. Väsymykseen, joka mulla on aina alkuraskaudessa ollut todella kova, mies oli ihan ok. Viimeksi, kun oli pieni vauvakin, muistan että mies oli aika hermona kun vain nukuin. Nyt itse yritin, että en nuku ylimääräisiä. Mutta mies otti lapset ja antoi nukkua. Kun meni kesken, ni mies oli vaan että aijjaa, Ei se vissiin ollu lainkaan hahmottanut, että oli oikeasti vauva tulossa.

Seuraava raskaus tuli neljännestä kierrosta. Siinä jo itsekin vähän laskeskelin, että TÄSSÄ kannattaa sitä rakkautta tehdä. Ja mies oli, että juuei "tehdä" vauvaa. EN suostu. Kas, jos päivänkin pihtasin ni johan oli, että hei tarttisko laittaa lastia sisään. Häh? Sähän et edes halua lasta. Noh, tuli raskaus tuli väsymys. Taas ihan kamalaa. Siinä mullakin hormonit heitti häränpyllyä, mies soli aivan ihmeissään, että mitäääH? Ja tähän vielä vauva? Kun ei normaali arki muutenkaan pelaa. Toki antoi taas levätä, mutta ei oikein pysyny mun heitoissa mukana. Se kun meni kesken ni mies olikin jo vähän, että mitä ihmettä? Ei se itke, mutta huomas, että se mua kohteli aivan erityisen ihanasti ja vähän oli allapäin.

Itse ton tokan keskenmenon aikaan ajattelin, että ei sitten, ei tule meille vauvaa. Mies ei halua, ei jaksa mua raskaana jne.

Mies sitten että njaaaahh, njooooh, jos nyt ei kuitenkaan ehkäistä. Siis haluatko vauvan, kysyin? Njaah, njooh, tulee jos tulee, ei nyt tehdä sitä, mutta ei ehkäistä.

Näin ollaan sitten kahden keskenmenon jälkeen saatu (vasta) mieheltä sellainen varovainen hyväksyntä vauvalle.

Ja mitä tekemiseen tulee, tuo on kokoajan tekemässä, varmuuden vuoksi. Ja kun kuuli, että lämpöjä seuraan, ni johan on niistäkin kysellyt, että onko tapahtunut mitään. Ei ole. Ja kun kerran oli mulla "kuiva kausi" ja käskin ottaa liukuvoidetta ni hän on siinä "eikai se heikennä spermaa"? Ja siinä vaiheessa mä olin jo että, haloo, mä en ovuloi edes, eikös nyt rakastella vaan?

Ja viime viikolla hän oli bongannut netistä uutisen tästä kahvi-asiasta. Ettei kahvia saa juoda edes jos toivoo vauvaa. Laittoi vaan linkin sähköpostilla mulle töihin jossa luki "pitäiskö vähentää?". Kun sain tuon ni aloin hymyilemään. Mukamas ei halua vauvaa. "älä nyt häslää". Sehän haluaa enemmän ku mä.

Mutta miksi se ei miehenä voi sitä myöntää? Koska se on hassu ja pöljä ja ihana mun oma tillunlillunkultsimussukka!!! Tähän kohtaan kuuluis niitä hymiöitä, mut mä en osaa niitä liittää.